Ostaisinko vai vuokraisinko asunnon?

Uuteen asuntoon muuttaminen on suuri päätös kenen tahansa elämässä ja missä vaiheessa elämää tahansa. Suurimpina haasteina ovat hyvän asuinpaikan valitsemisen lisäksi lisääntyvät kulut, jotka oma asunto teettää. Omasta henkilökohtaisesta tilanteesta riippuen paras vaihtoehto pitää usein valita vuokra-asunnosta tai kimppakämpästä, oman asunnon ostamisesta tai osaomistusasunnosta. Kartoita siis tilanteesi ennen päätöksesi tekemistä.

Vuokra-asuntoa kannattaa harkita, jos asunnontarve on sellaisella seudulla, jossa asuinkustannukset ovat pienet. Pienet pitäjät ja kaupungit sekä maaseutu ovat juurikin tällaisia paikkoja. Huoneistoja saattaa olla erittäin paljon tarjolla kohtuuhintaan. Asuntolainaa kannata edes harkita, jos asuminen kyseisellä paikkakunnalla on vain väliaikaista. Jos kuitenkin päätät jäädä kyseiselle paikkakunnalle pidemmäksi aikaa, kannattaa omistusasunnon hankkimista harkita.

Omistusasunnon hankkimista on hyvä miettiä, jos sinulla on vakituinen työ sekä tulot ja saat asuntolainaa, minkä lisäksi haluat asunnon arvostetulta tai suositulta alueelta. Asunto on sijoitus, joka hyvin hoidettuna saattaa tuoda sijoitustuottoa myydessä. Tällaisilla alueilla, jossa asuminen on kysyttyä, ovat vuokrahinnat yleensä korkeat ja samalla vuokranmaksusummalla pystyisi hyvin tekemään kuukausittaisia lainanlyhennyksiä. Näin maksat ikään kuin itsellesi, etkä muille. Kun päätät muuttaa, voit pitää kohteen sijoitusasuntonasi tai myydä (toivottavasti) voitolla pois. Omistusasunnossa on kuitenkin muistettava, että kaikki on omalla vastuulla, eikä sinulla siis ole vuokranantajaa jolta kysyä neuvoja. Toisaalta omasta asunnostaan ei tarvitse maksaa vuokratakuuta ja sen voi remontoida ja sisustaa omannäköisekseen. Mikä on siis itsellesi tärkeää ja tällä hetkellä sopivin ratkaisu?

Rahastosijoittaminen

Rahastosijoittaminen ja –säästäminen saattaa nostattaa monella karvat pystyyn, mutta aivan turhaan. Nimi itsessään saattaa saada turvallishakuisen säästäjän kääntämään selkänsä tuottoisalle vaihtoehdolle tavallisen määräaikaistalletuksen sijaan.

Ensikertalaisen kannattaakin aina ottaa ensimmäiseksi yhteyttä oman pankkinsa sijoitusneuvojaan, jonka luona käynti ei varmasti maksa pariin ensimmäiseen kertaan (jos koskaan) mitään. Ammattilaiselta saa neuvoa erilaisista rahastoista, riskeistä sekä pankin itsensä tarjoamista sijoituspaketeista ja salkuista, joista kannattaa aloittaa. Jos koet olevasi kiinnostunut ja haluat opiskella rahastosijoittamista, netistä ja kirjastoista löytyy valtavasti aiheeseen liittyvää luettavaa! Tässä kuitenkin pari asiaa rahastosijoittamisesta:

Aivan ensimmäisenä omat tavoitteet tulisi määrittää selvästi sekä realistinen aikataulu, jossa nämä tavoitteet haluaisi saavuttaa. Rahastosijoittajan tuotto-odotus saattaa olla korkeampi kuin määräaikaistallettajan ja tuottoa saattaa tulla lyhyemmällä aikavälillä, tosin myös riskit ovat korkeammat. Tavoitteiden määrittämisen jälkeen sijoittajalle haastavin tehtävä olisi pysyä tavoitteissaan ja tehdä vain sellaisia päätöksiä, jotka edesauttavat häntä saavuttamaan nämä tavoitteet. Oli tavoitteesi sitten uuden asunnon tai auton ostaminen, maailmanympärysmatka tai taloudellisen riippumattomuuden tavoitteleminen, kirjoita tavoitteesi ylös selkeästi. Laadi myös välitavoitteita, joita lähdet hakemaan lyhyemmällä aikavälillä. Näin pysyt motivoituneena koko ajan ja saat enemmän puhtia, mitä lähemmäs pääset lopullista tavoitettasi.

Fiksu sijoittaja hajauttaa sijoituksensa, eikä pistä kaikkia munia yhteen koriin. Oli tuotto-odotuksesi mitä tahansa, muista varautua pitkiinkin sijoitusaikoihin. Markkinat eivät toimi aina odotetusti ja kärsivällinen sijoittaja säästää myös hermojaan verrattuna herkkään sijoittajaan, joka myy ja ostaa päivittäin. Ehkä suuremmalla tuotolla hetkellisesti, mutta myös suuremmalla riskillä ja vaihtokuluilla.

Tarvitsenko kirjanpitäjän?

Kun aloitat liiketoiminnan, aloitat uuden sivun elämässäsi! Oletko jo ottanut kaiken hyödyn irti uusille yrityksille ja yrittäjille tarjottavista eduista? Valtio tarjoaa apuaan monessa muodossa: Uudelle yrittäjälle on paljon verkostoitumistilaisuuksia ja foorumeita, mistä voit saada uusia yhteistyökumppaneita. Verotoimisto tarjoaa ilmaisia koulutustilaisuuksia uuden yrittäjän verotuksesta ja Kela tarjoaa starttirahaa. Uudella yrittäjällä on kädet täynnä uusia kuvioita ja paljon työtä tehtävänä, joten kaikesta tarjotusta avusta kannattaa ottaa hyöty irti.

Palveluita mietittäessä mietit varmasti myös, josko tarvitsisit myös palkollisia auttamaan uuden yrityksesi kanssa. Muistathan, että kun palkkaat työntekijöitä, joudut pitämään huolta myös vakuutuksista ja muista oheiskuluista, joita kuvioon tulee lisää. Tässä vaiheessa kannattaakin harkita kirjanpitäjää, jonka apu saattaa olla korvaamaton uudelle (ja miksei kokeneemmallekin) yrittäjälle.

Kirjanpitäjän hankintaa kannattaa miettiä etenkin, jos sinulla on yrityksesi kanssa jo kädet täynnä, eikä sinulla ole aikaa opiskella tai hoitaa kirjanpitoasi kunnolla. Kirjanpidossa tulee olla erittäin huolellinen ja hoitaa ilmoitukset sekä maksut ajallaan, tietää verotuslainsäädäntöä ja pitää kuiteista hyvää huolta. Vaikka yrityksesi olisikin toiminimi ja huolehdittavia papereita on vähemmän kuin osakeyhtiöllä, niistä huolehtiminen on aivan yhtä tärkeää! Veroasioiden laiminlyöminen, tai niiden väärin hoitaminen on yksinomaan asianomaisen vika, eikä viranomaisilla ole ymmärrystä sellaiselle, vaan sanktioita tulee varmasti selityksistä huolimatta. Ja kun sanktioita tulee, niistä jää myös merkintä, joka pahimmassa tilanteessa vaikeuttaa tulevaisuudessa koko liiketoiminnan hoitamistasi. Sijoittaminen kirjanpitäjään saattaa siis parhaimmassa tilanteessa olla sijoitus yrityksesi tulevaisuuteen.

Keinoja nopean rahan ansaitsemiseen

“There is no such thing as a free lunch.” Tämä on totta kaikilla elämän osa-alueilla, ellet ole saavuttanut asemaa, jossa pelkästä läsnäolostasi maksetaan. Koska useimmat meistä ovat vain tavallisia kaduntallaajia, tällaisen aseman saavuttaminen on lähes mahdotonta. Tässä kuitenkin muutama keino sinulle, jolla ei ole koko elämää aikaa tuhlattavana rikastumiseen tai haluat muuten vain ansaita nopeasti ja paljon.

  1. Synny rikkaaseen sukuun, tai mene rikkaisiin naimisiin! Tavallisella palkkatyöllä harvemmin rikastuu, mutta jos työsi olisikin rikkaan puolison löytäminen, saatat saavuttaa tavoitteesi nopeammin kuin tavallisessa palkkatyössä. Muista kuitenkin olla allekirjoittamatta avioehtoa, niin sijoitus on taattua tuottoa!
  2. Uhkapelaa! Uhkapeleissä on kuitenkin erittäin suuret riskit menettää kaikki omistamansa, mutta nopean rikastumisen hakijoille tämä vaihtoehto saattaa kuulostaa houkuttelevimmalta. Pystyt melko pitkälle itse vaikuttamaan voittomahdollisuuksiisi, ja jos sinulla on enemmänkin taitoa, voit pärjätä pitkälle ja tienata erittäin paljon ja nopeasti. Siintääkö siis ensimmäinen miljoona jo silmissä? Lotto on monien suosima äkkirikastumispeli, jossa hyvin pienellä sijoituksella on (hyvin pienet) mahdollisuudet päästä käsiksi miljooniin.
  3. Sijoita! Sijoittajan omaisuus kasvaa suhteessa hänen riskinottokykyynsä. Turvallisuushakuinen sijoittaja luottaa matalariskisiin kohteisiin, joissa valitettavasti myös tuottosuhde on pienempi, kun taas riskejä kaihtamaton saattaa osua kultasuoneen hyvinkin nopeasti.
  4. Perusta oma yritys, jolla on huipputuote! Jos satut juuri aallonharjalle ja tuot markkinoille palvelun tai hyödykkeen, jota kaikki ovat odottaneet, rikastumisesi voi olla taattua!

Asuntosijoittaminen

Sijoittajalla on tänä päivänä monta vaihtoehtoa valittavanaan ja näistä yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona toimii asuntosijoittaminen. Asuntosijoittamisessa aloitussumma on korkea, mutta tuotto kasvaa melko varmasti, kunhan sijoituskohde on valittu huolella ja siitä on pidetty huolta. Harvalla on tänä päivänä suuria summia rahaa “lojumassa” ja käytettävissä sijoitusasuntoon, joten monen on varmasti lähdettävä liikkeelle lainarahalla. Tällaisessa tilanteessa lainaa lyhennetään vuokraamalla sijoitusasuntoa eteenpäin. Näin ollen vuokralainen maksaa lainaa pois, ja ajan myötä asunnosta tulee täysin lainaton ja tuottava sijoituskohde.

Asuntosijoitus voi myös olla hieman toisenlaista liiketoimintaa. Jotkut ostavat vanhoja asuntoja tai kuolinpesiä, remontoivat ne uuteen loistoon ja myyvät huikeilla tuotoilla. Fiksu asuntosijoittaja tekee varmasti molempia sopivassa määrin tiettyjen kohteiden kohdalla. Jotkut kohteet vain ovat helpompia myydä heti eteenpäin, toiset taas tuottavat paremmin vuokrattuina.

Sijoituskohteita mietittäessä tulee pitää mielessä myös kohteen arvo. Tämä vaikuttaa niin vuokraamiseen kuin myymiseenkin. Kiinteistöä on myös syytä tutkia tarkemmin, sillä uusi sijoittaja ei välttämättä pysty maksamaan tulevia peruskorjauksia, jotka tehdään koko taloyhtiössä. Tämän lisäksi on otettava huomioon myös asuinalue, joka saattaa joko nostaa sijoituskohteen hintaa tai laskea sitä tulevaisuudessa.

Kun perusasiat ovat kunnossa, asuntosijoittaminen on suhteellisen turvallinen ja matalariskinen sijoituskohde. Muista vain tehdä sijoituspäätöksesi faktoihin perustuen, ei tunteidesi pohjalta asuntoa, kiinteistöä tai asuinaluetta kohtaan.

Osakesijoittamisen ABC

Osakesijoittamista pidetään myös riskisijoittamisena pitkälti sen takia, että koskaan et voi tietää, miten sijoituskohteellasi menee seuraavana päivänä. Osakkeet nousevat ja laskevat päivittäin niin ulkoisten kuin sisäistenkin muutosten johdattelemana, joten osakesijoittajan tarvitsee omata rautaiset hermot ja luontainen kiinnostus osakemarkkinoiden seuraamiseen.

Aivan ensimmäisenä tulisi miettiä itseään sijoittajana: millainen sijoittaja olen, kuinka paljon minulla on rahaa sijoitettavana, kuinka paljon minulla on rahaa hävittävänä niin, ettei se vaikuta omaan talouteeni, ja kuinka paljon omaan kiinnostusta aiheeseen?

Aloita tutustumalla osakemarkkinoihin yleisesti: miten kaupanteko onnistuu, millaisia riskejä niihin liittyy, mikä on hintojen historiallinen kehitys? Katso myös, voitko päätellä hintojen muuttumissyitä. Käy kiinnostavien yritysten sivuilla, lue tilinpäätöslauselmia, lue arvopaperioppaita ja tutki maailmanmenoa yleisesti ja arvioi, kuinka se vaikuttaa potentiaaliseen sijoituskohteeseesi. Esimerkiksi nyt kun ekologisuus ja eettisyys ovat kasvava trendi, sijoittaminen näitä arvoja kannattavaan yritykseen on varmasti fiksumpaa kuin yritykseen, joka julkisesti vähät välittää ympäristöstä ja yhteisöstä sekä ylläpitää huonoja työoloja, eikä esimerkiksi edistä työpaikkojensa tasa-arvoisuutta.

Osakkeisiin voi toki sijoittaa myös, vaikkei asia kiinnostaisi pätkääkään. Omia rahastonhoitajia ja välittäjiä löytyy jokaisesta pankista ja varallisuudenhoitofirmasta. Toimeksiannoista on sovittava aina erikseen ja välityspalkkioiden lisäksi kuluihin listataan myös arvo-osuustilin hoidaminen. Osakesijoittaminen voi siis olla palkitsevaa, kunhan siihen lähtee kunnolla varustautuneena.

Vedonlyönnissä muistettavaa

Vedonlyönnin alkuun pääsemiseen (kuten muuhunkin toimintaan) tarvitsee aina pääomaa. Tämän pääoman on syytä olla sellaista, josta pystyt luopumaan ilman, että se aiheuttaa sinulle taloudellista ahdinkoa. Vedonlyönnissä on aina riskinsä, mutta muistamalla muutamia asioita saatat jo kääntää edut puolellesi.

Ensinnäkin vedonlyönnissä nimensä mukaisesti pelaaja tekee veikkauksia joidenkin asioiden suhteen, joko voittaen tai häviten, riippuen siitä, onko veikkaus osunut oikeaan. Suomessa vedonlyöntiä hoitaa yksinoikeudella Veikkaus Oy, mutta netissä pääsee kiinni kansainvälisiinkin veikkauskohteisiin, joissa pääsee jo lyömään vetoa vaikka seuraavan kuninkaallisen avioitumisesta.

Ennen kuin lähdet mukaan vedonlyönnin maailmaan, kannattaa tutustua vallitseviin sääntöihin sekä teorioihin. Ota selvää todennäköisyyksistä sekä maksettavista kertoimista, ja seuraa tapahtumia, joita aiot veikata. Etunasi vedonvälittäjään nähden on, että pääset seuraamaan tapahtumia vielä senkin jälkeen, kun kertoimet on ilmoitettu. Opettele myös hoitamaan ja hallitsemaan varojasi ja pelikassaasi sekä panostusstrategiaasi. Kaikkea ei luonnollisesti kannata panostaa heti, ellet ole hullun varma voitostasi. Muuten peliurasi menee katkolle hyvin pian, eikä tuottosuhteesi ole kovinkaan mairitteleva peleihisi nähden.

Oli strategiasi sitten mikä tahansa, luota aina faktoihin, älä ikinä perättömiin vihjeisiin, uskomuksiin tai tunteisiin. Vedonlyönti herättää monessa voimakkaita tunteita ja jotkut jopa luottavat taikauskoon, mutta loppujen lopuksi tarkka informaatio ei ikinä petä.

Suomen asuinalueiden hintaerot

Suomessa rikkaiden ja köyhien kuilu kasvaa pikkuhiljaa jo huomattaviin mittoihin. Parhaiten se näkyy tavallisessa elämässä: asumisessa, ruoan hinnassa, bensan hinnassa sekä muissa yleiskustannuksissa. Elintasoindeksi nouseekin vuosittain vain marginaalisia lukuja, mutta tilastotietojen mukaan erot maan halvimman ja kalleimman asuinalueen välillä ovat huimat.

Asuinalueiden hintaeroja ja asuinkustannuksia löytyy helposti monilla mittareilla mitattuna ja pääset tietoihin googlaamalla, mutta tiivistettynä nämä erot näyttävät tältä: vuonna 2013 asuinneliöiden hinnat olivat korkeimmillaan Helsingissä, jossa yhdelle neliölle tuli kalleimmillaan hintaa jopa 6680€. Halvimmat neliöhinnat puolestaan löytyivät kehä III:n ulkopuolelta Kemistä Takajärven ja Haukkarin kaupunginosista, jossa yhden asuinneliön sai hintaan 645€. Eroa on siis kymmenkertaisesti, 6000 euroa kalleimman ja halvimman asuinalueen välillä!

Asuinalueita valitaan mieltymysten sekä varakkuuden mukaan ja viime vuosina onkin nähty neliöhintojen muutoksessa suurinta kasvua etenkin Helsingin kaupunginosissa. Joillain asuinalueilla muualla Suomessa neliöhinnat ovat jopa laskeneet joitain prosentteja. Vaikka nämä luvut onkin otettu vain toteutuneista asuntokaupoista, eivätkä ne välttämättä anna koko totuutta asuinalueiden hintaeroista ja niiden muutoksista, ne kuitenkin kertovat joidenkin asuinalueiden muodostuneen toisia suositummiksi. Ja mitä suositumpi asuinalue on, sitä enemmän myös yritykset haluavat tuoda sinne palveluitaan. Mitä enemmän yrityksiä, sitä enemmän se tuo liikevaihtoa ja palveluita, enemmän asukkaita, ja taas enemmän yrityksiä ja niin edespäin.

Säästämisen tärkeys

Säästämisestä kannattaa tehdä itselle luonnollinen osa muita rahanhoitorutiineja. Nykynuorisolle ei painoteta tarpeeksi säästämisen tärkeyttä, eikä monilla olekaan rahaa ”pahan päivän varalle” tai siltä varalta, kun muuttavat pois kotoa. Nyky-yhteiskunnassa kuluttamisen hienoutta hehkutetaan enemmän kuin ”vanhanaikaista” säästämistä, mutta tässä pari syytä mietittäväksi, ennen kuin heivaat idean pellolle:

Säästäminen on helppoa, kun siitä tekee automaattista. Käy pankissa ja pyydä suoraveloitusta heti palkkasi saapuessa tilille, jolloin et edes kiinnitä rahaliikenteeseen huomiota enää parin kuukauden jälkeen ja rahaa kertyy kuin huomaamatta.

Jos summan laittaminen talletustilille ei tuota mielestäsi tarpeeksi nopeasti, tutustu rahastosäästämiseen ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Rahastoja löytyy niin korkea- kuin matalariskisiä ja summat voi useimmiten itse määrittää, kunhan se on minimisijoituksen yläpuolella.

Säästöjä voit käyttää hyväksi joko tiukan paikan tullen, kun esimerkiksi jääkaappisi pamahtaa ja joudut yhtäkkiä normaalien kuukausittaisten kulujesi lisäksi kustantamaan itsellesi uuden jääkaapin. Tai jos sinulle tuleekin äkillinen loman tarve, voit hyvillä mielin käyttää osan säästöistäsi. Tällöin ei tarvitse vinguttaa luottokorttia, josta jää maksettavaa vielä paljon matkan jälkeen.

Jos käyttökohteita ei tulekaan lähivuosina, säästöt karttuvat huomattaviksi ja pystyt sijoittamaan ne kasvamaan vielä enemmän korkoa. Kaikilla on varmasti rahalle käyttöä ihan missä elämänvaiheessa tahansa, ja mikä sen parempaa kuin oma raha, joka on karttunut kuin huomaamatta.

Löydä edulliset ehdot online-pokeriin

Kasinojen tarjoamat erilaiset tervetuliaisbonukset, ilmaiskierrokset ja muut edut ovat oikea houkutusten viidakko, johon kannattaa suhtautua maalaisjärjellä ja pienellä varovaisuudella.

Edut ovat kyllä oikeasti rahanarvoisia käyttäjille, mutta bonuksiin ja muihin etuihin liittyy myös aina jokin ehto. Siksi kannattaakin suhtautua näihin tarjouksiin hieman skeptisesti ja tarkoin lukea niihin liittyvät ehdot ja sitoumukset. Näin voit tehdä harkitun valinnan pelaamisen suhteen ja et tee myöskään omalle taloudellesi hallaa. Esimerkkinä luotettavasta sivustosta mainittakoon Betsafe, jonka tervetuliasbonuksen ehdot on selitetty esimerkillisen selkeästi.

Casinobonukset ja varsinkin uusille asiakkaille tarkoitetut tervetuliaisbonukset ovat oiva tapa käydä tutustumassa eri kasinojen tarjontaan ja peliympäristöön. Yleisimpiä kasinoiden tarjoamia bonuksia ovat mm. ensitalletusbonus ja ilmaiset pelikierrokset. Talletusbonus edellyttää pelaajalta rahan talletusta pelitilille. Talletusbonukset ovat hyvin usein jonkun tietyn prosentin suuruisia talletuksesta. Jos kasino tarjoaa 100% talletusbonusta, tarkoittaa se sitä, että saat esimerkiksi tallettamallesi 100 eurolle 100 euron bonuksen, jolla voit pelata aivan kuten oikealla rahalla. Saat siis tavallaan 100 euroa ilmaista pelirahaa. Ilmaiskierroksia jaetaan yleensä tiettyihin hedelmäpeleihin ja niitä kasinot mieluusti tarjoavat uusille pelaajille.

Parhaat bonukset

Kaikista edullisin bonus pelaajan kannalta on niin kutsuttu no deposit -bonus, jonka saa ilman talletusta. Toisin sanoen, samantien kun olet rekisteröitynyt kasinolle, pääset ilmaiseksi kokeilemaan pelaamista, tosin nämä ilmaisbonukset eivät ole summiltaan mitenkään päätä huimaavia ja kyse on avain muutamista euroista. Kaikkiin bonuksiin ja etuihin sisältyy ehtoja, jotka kannattaa aina lukea hyvin tarkkaan.

Kasinot mainostavat värikkäästi erilaisia bonustarjouksia ja etuja ja parhaimmat edut ja ehdot löytyvät vain hakemalla ja kokeilemalla. Useilla suuremmilla kasinoilla on huomattavia tervetuliaistarjouksia, jotka useimmiten sisältävät jopa muutaman kymmentä euroa pelirahaa ilman talletusta. Bonukset vaihtelevat kasinosta riippuen aina 100 eurosta moniin tuhansiin euroihin.

Tässä kohtaa kannattaa taas käydä lukaisemassa bonusten ehdot, ennen kuin innostuu liikaa. Seuraavasta osoitteesta löydät paljon arvokasta tietoa sekä bonusten ehdoista että linkkejä itse pelisivustoille, joissa pääset kokeilemaan pelaamista, mahdollisia ilmaispyörityksiä ja bonusten kierrättämistä. Käy esimerkiksi sivulla: http://www.onlinecasinot.com ja tutustu eri vaihtoehtoihin ja valitse niistä parhain ja edullisin, siis juuri sinulle sopivin. Pelaamisen tulee olle hauska harrastus, ja tästä syystä tulee perusasiat laittaa kuntoon ennen peliin heittäytymistä.