Vedonlyönnin alkuun pääsemiseen (kuten muuhunkin toimintaan) tarvitsee aina pääomaa. Tämän pääoman on syytä olla sellaista, josta pystyt luopumaan ilman, että se aiheuttaa sinulle taloudellista ahdinkoa. Vedonlyönnissä on aina riskinsä, mutta muistamalla muutamia asioita saatat jo kääntää edut puolellesi.

Ensinnäkin vedonlyönnissä nimensä mukaisesti pelaaja tekee veikkauksia joidenkin asioiden suhteen, joko voittaen tai häviten, riippuen siitä, onko veikkaus osunut oikeaan. Suomessa vedonlyöntiä hoitaa yksinoikeudella Veikkaus Oy, mutta netissä pääsee kiinni kansainvälisiinkin veikkauskohteisiin, joissa pääsee jo lyömään vetoa vaikka seuraavan kuninkaallisen avioitumisesta.

Ennen kuin lähdet mukaan vedonlyönnin maailmaan, kannattaa tutustua vallitseviin sääntöihin sekä teorioihin. Ota selvää todennäköisyyksistä sekä maksettavista kertoimista, ja seuraa tapahtumia, joita aiot veikata. Etunasi vedonvälittäjään nähden on, että pääset seuraamaan tapahtumia vielä senkin jälkeen, kun kertoimet on ilmoitettu. Opettele myös hoitamaan ja hallitsemaan varojasi ja pelikassaasi sekä panostusstrategiaasi. Kaikkea ei luonnollisesti kannata panostaa heti, ellet ole hullun varma voitostasi. Muuten peliurasi menee katkolle hyvin pian, eikä tuottosuhteesi ole kovinkaan mairitteleva peleihisi nähden.

Oli strategiasi sitten mikä tahansa, luota aina faktoihin, älä ikinä perättömiin vihjeisiin, uskomuksiin tai tunteisiin. Vedonlyönti herättää monessa voimakkaita tunteita ja jotkut jopa luottavat taikauskoon, mutta loppujen lopuksi tarkka informaatio ei ikinä petä.